Kävin eilen ensimmäisen arkilomapäivän kunniaksi varsin tuottoisan kierroksen kirppareilla. Löysin enimmäkseen kankaita. Rantalassa on paljon käyttökelpoisia koristetyynyjä, joissa kuitenkin on rumat päälliset. Näistä kankaista syntyy paremmin silmää miellyttäviä. Lisäksi löysin ison, raidallisen ruskeasävyisen puuvillakangaspalan, josta voisi silityksen jälkeen syntyä päällinen kuistiin rakennettavan sohvapenkin pehmusteeseen, ja toisen punaruudullisen kangaspalan, josta saa pari astiapyyhettä. Valmiina löytyi kaksi suklaanruskeaa ja yksi hiekanvärinen tyynynpäällinen, lasilyhty, kaksi roikkutelinettä lasilyhdyille ja punainen villahuopa.
Illalla kävin Bauhausissa ostamassa maaleja, hiomapaperia, puristimen ja puutarhapuolelta seinään kiinnitettävän käsienpesusäiliön. Säiliöön voi kaataa vettä ja hanasta veden saa laskettua tarvittaessa. Vähän kuin tuossa kuvassa, mutta hana on telineen edessä (kuva netistä).

Viereen sitten koukkku käsipyyhkeelle ja joku sievä saippuateline, niin johan on mukavuuksia kerrakseen. Mihin sitä vesiliittymää edes tarvitaan?
En löytänyt Ikeasta tai muualtakaan sopivia koreja naulakon päälle. Sitten huomasin eilen, että voisin tehdä väliaikaisratkaisut kannellisista kenkälaatikoista päällystämällä ne jollain kauniilla paperilla. Osa Sinooperin Tilda-papereista oli hillitympiä, täytynee käydä huomenna hakemassa pari rullaa ja kenkäkaupasta ne varaamani laatikot. Myös arkun sisäpintaan voisi nastalla kiinnittää paperin piilottamaan siinä olevan söherrykset.
Huomenna iltapäivällä lähtö Rantalaan. Toivoisin niin hyviä säitä juhannukseen saakka, että voisi mahdollisimman paljon työskennellä ulkona. Maalaaminen ja hiominen on siten paljon miellyttävämpää.
Mukavia löytöjä olet tehnyt. Nyt olis jo aika ilmojen lämmetä..mukavaa mökkeilyä, taitaa mukavaa puuhastelua riittää
VastaaPoistaMielenkiintoinen projekti teillä siellä. Jään kuulolle ;)
VastaaPoistaHienoja kirpparilöytöjä! :) Tuo vesisäiliö on muuten todella hyvä ja kätevä, itselläkin sellaisesta kokemuksia. Toivotaan, että ilmat suosivat :).
VastaaPoistaEksyin ensimmäistä kertaaa blogiisi. Projektinne vaikuttaa mielenkiintoiselta, meillä on meneillään samanmoinen, tosin kaupunkitalossa.
VastaaPoista- ihana talo ja vain vähän rahaa on oiva yhdistelmä! -
Ihania kankaita!!
VastaaPoistat. Baglu
Soma mökki! Tääki tahtois vielä joskus.
VastaaPoista