sunnuntai, 7. kesäkuuta 2009

Turkoosia





Edesmenneen mummoni lempiväri käy aika selväksi näistä kuvista.. Pitäisi löytää joku hyvin tuon turkoosin kanssa sopiva väri, koska ihan kaikista kalusteista en välttämättä maaleja jaksaisi heti rapsutella. Jos esimerkiksi keittiön tiskipöytä, jossa maalit ovat vielä hyvin kiinni, jätetään tuollaiseksi turkoosiksi, niin muu keittiön väritys saa olla aika vaaleaa. Tuon tiskipöydän/keittiötason on ukkini itse rakentanut, joten sen aion säilyttää, kunhan se tulee tehopudistettua kunnolla. Tiskipöydän päälle voisi joskus hankkia hyvästä tarjouksesta puukannen.
Tuon lisäksi on vielä täyskorkea kiinteä astiakaappi, joten kahden avohyllyn lisäksi säilytystilaa ei tarvita enempää.


Myös kaarevakantinen turkoosiksi sutaistu arkku löytyy, samoin jakkaroita. Arkusta taidan kuitenkin raaputella tuon maalin pois. Jakkarat saavat olla tuollaisenaan. Kun pirttikalusto maalataan puunvärisestä valkoiseksi, siihen sopii vähän karkimmatkin jakkarat. Vintiltä löytyy myös vanha, vähän pienempi pirttikalusto, samalla turkoosilla maalattuna. Sitä ajattelin ulkokäyttöön niin, että se kuitenkin huonolla säällä nostetaan liiteriin suojaan.





Sain eilen ystävältä peräkärryn lainaan juhannukseen saakka. Se auton perässä kurvaan keskiviikkona Rantalaan. Ensimmäisenä täytyy viedä hyötyjäteasemalle kasa ns. valkoromua jonkun hamsteroinnin jäljiltä.

5 kommenttia:

  1. Kiitos käynnistäsi! Mielenkiintoinen mökkiprojekti teillä ja minä olen mielessäni maalannut kuvan ihana valoisasta kesäisestä mummonmökistä modernein maustein. laitan linkin tänne blogilistalleni, jos sopii :)

    VastaaPoista
  2. Kiva kun kävit ja jätit kirjallisen jäljen itsestäsi, en muuten olisikaan löytänyt tietäni tänne!

    Mummolameininkiä alan minäkin seuramaan - siis mökkiprojektianne, ja linkitän Sinut, ja mieluusti saat toki minutkin linkittää.

    VastaaPoista
  3. täällä ihan kateudesta vihreänä katselin suloista Rantalaasi, tuollaisen juurikin kun joskus sais, samanlaista tunnelmaakin haluaisin kuin sinäkin..tätä jään kyllä seuraamaan suurella mielenkiinnolla.. linkitän sinut sivuilleni..

    nuo turkoosit on kyllä ihanat valkoisen kanssa

    VastaaPoista
  4. Heips! Tulin vastavierailulle taas :)

    Se tapetti on ostettu ihan Rautakaupasta, jota myydään siellä sun täällä, jopa Prismassa ja Kodin Terrassa, (niin ja Pintavärissä) ihan hyllytavarana. Hinta oli n. 30 €/rulla, joten ei mikään älyttömän kallis mielestäni.

    Ihania noi turkoosit jutut!! Esim. vaalea harmaa käy todella hyvin sen pariksi.

    -J

    VastaaPoista
  5. Kiitoksia kaikille kommenttia jättäneille vieraille!

    Titta: tiedä sitten moderneista mausteista, mutta valoisuutta Rantalaan näillä muutoksilla toivottavasti saadaan lisää.

    Lempilästä: täytyy siis suunnata Prismaan ja K-Rautaan tuota katselemaan. Tapetointi menee varmaankin ensi kesään, tänä kesänä on ihan tarpeeksi tekemistä ulkomaalauksessa, katto- ja saunaremontissa. Itsekin mallailin Bauhausin maalilastuja, että turkoosiin käy hyvin vaaleanharmaa, samoin hiekan sävy.

    VastaaPoista