perjantai, 7. elokuuta 2009

Punavalkoista

Rantala on nyt punavalkoinen. Valitettavasti kamera jää maalausreissulta kotiin, joten kuvia saatte odotella siihen saakka kun lähdemme korjaamaan herukkasatoa. Hommaa siinä oli, mutta vanhempieni suurella avustuksella talo freesaantui harmaantuneesta, väsyneen näköisestä mökistä kunnon mummonmökiksi. Uusi väri sai aikojen saatossa vähän kallistuneen kuistinkin näyttämään taas suoremmalta.

Tavaraa Rantalaan vietiin taas autolastillinen. Pelastin vanhempieni varastosta tässä kuvassa



vasemmalla näkyvän punaisen purkin kanssa samaa sarjaa olevan toisen, isomman purkin sekä saman sarjan pyöreän jättitarjottimen, jonka halkaisija oli lähemmäs 50 cm. Lisäksi löysin mummon purkamattomasta jäämistöstä ruskean ja harmaan matkalaukun, joihin voisi säilöä villasukkia. Samasta jäämistöstä löytyi myös tummanruskea puulipasto ja pienehkö pöytä, jotka tosin kaipasivat perusteellista hiontaa.

Kesä on ollut melko kiireinen, joten kiireetöntä oleskelua Rantalassa ei ole ollut lainkaan. Käynnit ovat muodostuneet enemmän työleirimäisiksi, ja sitä jaksaa vain lyhyissä pätkissä.

2 kommenttia:

  1. Mukavan näköistä täällä!

    VastaaPoista
  2. Tässä kuvassa on niin ihana tunnelma! Päivittäin olen tämän nähnyt, kun niin malttamattomana odottelen tänne uusia kuulumisia. Ja sitten huomasin, että eihän tässä ole kulunut aikaa kuin vajaa viikko edellisestä postauksesta. Vakituinen lukija siis pahoittelee malttamattomuuttaan ja rauhoittuu odottamaan maalausurakan tuloksia ;-)

    VastaaPoista